Hyvästi huhtikuulle, ja tervetuloa toukokuu!

Colorful_spring_gardenNo niin täällähän se viimein on!

Jaa niin siis että mikäkö? Oikeita vastauksia nimittäin on monia, sillä 1.5 avaa sekä Ykspihlajan Työväennäyttämön blogin, käynnistää toukokuun ja oikeastaan sitä myöten kruunaa koko kevään ja konkretisoi tulevan kesän odotuksen. Tässä vaiheessa vuottahan sitä alkaa itse kukin oikeastaan viimein ymmärtää, että talvi on taakse jäänyttä ja että kesää kohtihan tässä tosiaan ollaan kovasti menossa.

1.toukokuuta on tietysti myös vappu. Ja mikä voisikaan olla parempi päivä tämänkin blogin ensimmäiselle päivitykselle kuin tämä kansainvälinen työväenjuhlapäivä. Päivässähän on karnevaalitunnelmaa, taikaa ja ideologiaa liputuksineen jo ihan itsestäänkin!!! Ja yhtä lailla kuin pitkäaikainen teatteritoimintamme Kokkolassa, on vappukin vahvasti juurtunut suomalaiseen selkärankaan historian saatossa. Ja siinä missä me teemme ja olemme tehneet teatteria ja järjestäneet toimintaa ihan kaikille; ikään ja sukupuoleen katsomatta, on vappukin tunnettu juhlana jo keskiajalta lähtien ja sitä juhlistettu niin maalla kuin kaupungissakin, ja se on näyttänyt puolensa niin turnajaisina kuin ylioppilaiden kevätjuhlaperinteenäkin. Juhlajuomien; siman, kuohuviinin, koristeiden; serpentiinin ja ilmapallojen sekä piknik- herkkujen ja tippaleipien, ohella Ykspihlajan työväennäyttämöllä vapun viettoon on kautta aikojen kuulunut myös eräs oma perinne, nimittäin nuo kuuluisat työväenlaulutalkoot, jotka tänäkin vuonna, vapunaattona toimitalolla raikasivat. Kiitokset jälleen järjestelyissä ja laulamassa mukana olleilla!

Tämän blogin tarkoitus on olla yksi kanava lisää, jossa kertoilla tapahtumistamme, välittää kuulumisia ja kiinnostavia tarinoita teatterin kulisseista – ja niiden takaa. Siispä olet sydämellisesti tervetullut mukaan. Näillä sanoilla peli tai siis blogi on avattu ja katse käännetty odottavaisin mielin kohti aurinkoista kesää, valoisaa ja tapahtumarikasta tulevaisuutta. Allekirjoittanut lupaakin palata asiaan pian ja kertoilla tulevan teatterivuoden menoista ja meiningeistä – pysy siis kuulolla!

-Sergein Morsian-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *