YTN:n hallitus vuonna 2026

Taija Hovatov, puheenjohtaja

Ensimmäiseen näytelmään tulin mukaan vuonna 1992, 15-vuotiaana tytön hupakkona 🙂 Sitä ennen oltiin käyty Tuuli-mummun teatterikerhoissa. Teatteriharrastus on tullut vähän niin kuin verenperintönä. Meidän suvusta on YTN:n lavalla nähty näyttelijöitä jo neljässä polvessa. Hallituksessa olen ollut mukana…öööö…. kauan 🙂 Lisäksi Vox-Pihlaja kuorossa olen laulanut sen perustamisesta asti. Improvisaatioryhmä V:llä jatkettu on ollut pienten lasten äidille tärkeä tapa pysyä toiminnassa mukana, ilman näytelmän vaativaa sitoutumista. Puheenjohtajan saappaisiin hyppäsin pitkän harkinnan jälkeen, ja toivon, että pystyn saappaat täyttämään yhtä hyvin kuin edelliset puheenjohtajat. Kiitos luottamuksesta.

Puh. 050 337 3803
Postia Taijalle

Jenni Jokela, varapuheenjohtaja ja sihteeri

Minä sain teatteriharrastukseni verenperintönä. Pienestä tytöstä asti olen ollut mukana seuraamassa harjoituksia ja viiden vanhana nousin ensimmäistä kertaa itse lavalle Tuhkimon kissana. Tästä ura urkeni ja jäin lopullisesti koukkuun teatteriharrastukseen. Olen ollut paljon mukana näytelmissä, äänimiehenä, teatterikerho-ohjaajana ja kuulunut Nuorisojaostoon. Tällä hetkellä olen improvisaatioryhmässä.

Marjo Orava, asiantuntijajäsen

Tavallinen tarina; olen YTN:n kasvatti. Kyseessä on jatkokertomus;  näyttämöläiseksi tullaan äidin(äidin) perintönä. Perimätiedon mukaan tämä harrastus aloitetaan jo äidin vatsasta – näin on käynyt myös minulle ja jälkikasvunikin seuraa perässä.  Ensiesiintyminen Kimmo Lavasteen ohjaaman Naurukierukan Unitähtirakettiasiantuntijana vuonna -76 käynnisti virallisesti uran tämän rakkaan harrastuksen parissa.  Olen niitä ensimmäisiä teatterikerholaisia, sittemmin vuosiin on sisältynyt erilaisia rooleja näyttämöllä, yhteistyöproduktioita muiden teattereiden kanssa ja monenlaista muuta tehtävää.

Puh. 0400 769 493

Hannele Syri-Nieminen, rahastonhoitaja

Tulin näyttämön toimintaan mukaan vuonna 1992 silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, houkuttelemana. Meneillään oli Airolan Outin kirjottaman ja ohjaaman näytelmän Lamantappoase harjoitukset ja siihen tarvittiin pianistia. Mieheni oli sitten kertonut, että minä osaan soittaa (joten kuten) ja siitä lähtien olen ollut mukana toiminnassa. Olen näytellyt muutamassa näytelmässä, soittanut niin pianoa kuin klarinettiakin, ollut tarpeistossa ja lipunmyynnissä. Sitten olen tietenkin osallistunut erilaisiin muihin toimintoihin, joita näyttämöllä on esim. Täydenkuun Tärskyt, Työväenlaulutalkoot…

Olen ollut aika vähän mukana oikein lavalla. Olen enemmänkin häärännyt siellä taustalla tarpeistossa ym. Muutaman mainitakseni niin Lamantappoase, Kolmen pennin ooppera, Tuhkimo, Voiton päivä… YTN:n hallituksessa olen ollut mukana vuodesta 2001 lähtien ja saman ajan olen toiminut taloudenhoitajana.

Eeva-Liisa Kiiskilä, jäsen

YTN on tullut minulle tutuksi VoxPihlaja-kuoron kautta. Voxin toiminnassa olen ollut mukana noin viisi vuotta. VoxPihlaja on luova yhteisö, jossa syntyy ammattilaisten ja meidän harrastajien yhteistyönä mitä omaleimaisempia kokonaisuuksia, sydämellä. Laulamisen lisäksi saa itseään haastaa vaikkapa näytellen ja tanssien.

Pala palalta Ykspihlajan kulttuurinen aarreaitta on avautunut minulle, en nimittäin ole Kokkolasta alunperin kotoisin. Katsojana olen päässyt nauttimaan näyttämön laadukkaista, ympäri Suomen huomioiduista produktioista. YTN elää vahvasti ja näin haastan itseni, ja joka iikan meille elämysten aarrejahtiin!

Magdalena Annala, jäsen

Uutena jäsenenä esittäydyn lyhyesti.

Musiikki ja teatteri on kulkenut mukana elämässä aina. Konsalla, rokkikoulussa ja Kuf:lla tuli nuoruudessa harrastettua teatteria ja uuden vuoden revyyssä olen ollut mukana, tosin tästä jo vuosia aikaa. Palo teatterin ja musiikin pariin on aina ollut läsnä ja kulttuuri lähellä sydäntä. 

YTN on tullut itselle tutuksi aikanaan katsomon puolelta, näytelmistä ja kulttuuriviikkojen tapahtumien kautta. Tällä hetkellä olen itse mukana improvisaatioryhmässä ja sitä kautta nyt myös tarjoutui mahdollisuus osallistua hallituksen toimintaan! 

Kimmo Käkelä, jäsen

Pitkäaikainen jäsen. Taustavoima, jota ilman ei näyttämö pyöri. Tekniikkavelho, jolta onnistuu kaikki.

Marika Möttönen, jäsen

Vuonna 1987 aloitin Mäntykankaalla musiikkiluokkataipaleeni. Nuorena teininä pääsin Alf Myllärin oppiin näyttämään taitojani Hair-produktiossa. Sitten tuli vuosi 2019. VoxPihlaja, V:llä jatkettu ja Bernarda Alban talo – kolme haavetta toteutui samana vuonna. Pääsin ensin kuoroon, sitten improilemaan ja vielä teatterin lavalle. Eipä sitä silloin nelikymppinen nainen osannut mitään muuta toivoakaan – toiveet toteutuivat heti ryminällä.

Viime vuosina improilu on osaltani vähentynyt. Teatterin lavalla olen näiden seitsemän vuoden aikana ollut neljän näytelmän verran, viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, Ämmät ❤️ Pyrin elämään päivän kerrallaan, koska ikinä ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Elina Luhta, jäsen

YTN.lle annoin pikkusormen syksyllä 2015 kun liityin Vox Pihlaja -kuoroon. Laulun ohella näytteleminen on kiinnostanut minua vahvasti,  joten  V:llä Jatkettu vei sitten koko käden. Tässä minulle rakkaassa improryhmässä olen ollut mukana  syksystä 2018. Sen myötä olen näytellyt parissa näytelmässäkin.
Hallituksessa olen ollut helmikuusta 2025 alkaen.

Suvi Mannermaa, jäsen

Alkutaival YTN:llä oli ala-asteikäisenä teatterikerholaisena. Sen jälkeen elämä vei kolmeksikymmeneksi vuodeksi muualle, vaikka palo näyttelemiseen sykki rinnassa kaikki nämä vuodet. Neljäkymppiä pamahtaessa mittariin ajattelin, että unelmat on tehty toteutettaviksi. Huippuporukka V:llä jatkettu improryhmässä otti minut lämpimästi vastaan syksyllä 2024. Suuri unelmani toteutui päästessäni mukaan ÄMMÄT näytelmään syksyllä 2025. Nyt täältä ei enää lähdetä 🙂

Juuli Ervasti, jäsen