TEATTERIKERHOT

Teatterikerhot ovat toimineet jo monia vuosia. Teatterikerhoissa on pääasiassa kyse hauskan pitämisestä ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Ala-asteikäisten kerhoissa pyrimme opettamaan omien taitojen mukaan näyttelemiseen liittyviä asioita, esim. äänenkäyttöä, lavalla olemista, kontaktin ottamista ym. leikkien ja harjoitteiden kautta.

Meillä ei ole mitään tiettyä kaavaa minkä mukaan mennään, vaan opetellaan asioita rauhassa kiirettä pitämättä.Usein yhdellä kerhokerralla on yksi asia, mitä opetellaan harjoitteiden kautta ja muu aika, esim. leikitään joko mitä tahansa-tai näyttämöleikkejä. Usein kokeilemme ihan konkreettisesti näyttämöllä olemista tekemällä esim. pieniä kohtauksia. Olemme pyrkineet joka joulu tekemään pienen joulunäytelmän, mitä pääsemme sitten esittään vanhemmille ja lasten pikkujouluihin. Joskus näytelmiä tehdään myös keväällä mahdollisuuksien mukaan.

Ryhmä on jaettu kahtia, uuteen ja vanhaan. Uusi ryhmä aloitti syksyllä 2006 ja vanhassa ryhmässä on kauemmin mukana olleita, jotkut jopa viisi vuotta! Tämä on todettu hyväksi, sillä uudet lapset ehtivät oppia rauhassa omaa tahtia uusia asioita ja vanhempi ryhmä pääsee eteenpäin. eikä joka vuosi aloita alusta. Vanhemman ryhmän lapsia on ollut mukana jo suuremmissakin näytelmissä, kuten Romeo ja Julia, Vaahteramäen Eemeli ja Knut Pitkäjalka.

Taas ensi syksynä on mahdollisuus tulla hauskuuttelemaan kanssamme.

Toivottavasti nähdään silloin !

LIPPUVARAUKSET

Lippuvaraukset ainoastaan nro:sta
044-514 4485/H. Syri-Nieminen