TÄYDENKUUN TÄRSKYT
15. Täydenkuun tärskyt vietettiin Ykspihlajassa Potin rannalla lauantaina 13.8.2011. Mielenkiintoista ohjelmaa löytyi jälleen niin lapsille kuin aikuisille. Kolmen tytön ICEPOP-orkesterin ensiesiintyminen ei jättänyt ketään kylmäksi ja heistä varmasti vielä kuulemme tulevaisuudessa. YTN:n nuorisojaoston jännittävä seikkailurata palkitsi rohkeat osallistujat aarrearkulla, jonka sisältö oli kultaakin makeampaa. Pomppulinnassa lapset pääsivät päästelemään höyryjä. Poniratsastus sekä -ajelu olivat ylivetoja juttuja. Ykspihlajan Reiman järjestämät kilpailut vaativat jälleen tarkuutta ja taitoa.
Ykspihlajan Työväen Soittajat puhalsivat iltaohjelman käyntiin ja tämän jälkeen lavalle asteli YTN:n pelkäämätön improvisaatio porukka Veellä jatkettu, joka heitti itsensä likoon ja sai yleisön hykertelemään ja rähjähtelemään naurusta. Voxpihlaja-kuoro esitti kaksi a cappella -laulua keväisestä Pelle Miljoona -konsertista. Teattereiden ja järjestöiden välinen huippujännittävä melontakisa saattoi olla jollekin katsojista pettymys, koska kaikki joukkueet selvisivät melontaurakasta kuivin nahoin. Harmonikan soiton Suomenmestari nuorten pelimannien sarjassa vuosimallia 2005, Julia Hansson, viihdytti Tärsky-yleisöä pariin otteeseen tutuilla ja tanssittavilla kappaleilla. Melontakisan palkintojenjaon suorittivat puolet Ykspihlajan henkilövoimistelijoista. Kovassa nosteessa oleva Voxpihlaja-kuoro vie melontakisan voiton ensikertalaisen tuurilla. Hopealle meloi YTN:n joukkue Kokkolan kaupunginteatterin pitäessä perää. Illan päättivät tanssit Aironparin tahdissa!
Ykspihlajan Työväen Näyttämö kiittää kaikkia, jotka mahdollistivat Tärskyjen onnistumisen!