Vain tähdet lentävät -matka oli huima

VAIN TÄHDET LENTÄVÄT JA LENSIVÄT Ykspihlajassa

Kaikki alkoi, kun YTN:n hallitus päätti tilata kantaesitysnäytelmän käsikirjoituksen A.P. Lahdelta. Asiasta oli keskusteltu aiemmin hänen kanssaan ja tiedossa oli myös, että näytelmän tulisi ohjaamaan Juha Hurme. Hurme on aiemminkin vieraillut Yxpihlajassa ohjaajana ja toivottavasti tämäkään ei ollut viimeinen kerta.

YTN:n hallituksen ja A.P. Lahden ensitapaaminen oli idyllisessä vohvelikahvilassa. Aihe ei ollut vielä selvillä, mutta Lahti selvitti sen myöhemmin Hurmeelta. Hurme sanoi: ”Kirjoita näytelmä painista.” A.P. Lahti alkoi viemään asiaa eteenpäin ja tutki asiaa syvällisesti. Hän törmäsi tutkimuksissaan Lapualaiseen olympiavoittajapainijaan Lauri Koskelaan ja tämän mielenkiintoiseen historiaan ja tarttui siihen. Koskela oli aika pienikokoinen, eikä kukaan oikein uskonut, että hänestä olisi painijaksi.

Tarina sai nimekseen Vain tähdet lentävät ja näin siitä kertoi ohjaaja Juha Hurme:

Ari-Pekka Lahden hieno uutuusnäytelmä Vain tähdet lentävät kertoo juonensa tasolla Suomen tasavallan ensimmäisistä vuosikymmenistä ja painimattojen aristokraatista, pohjalaisesta mestaripainijasta Lauri Koskelasta.

Komediallinen ja koskettava teos käsittelee kuitenkin aihettaan niin taitavasti, että kokonaisuus kuvaa yhtälailla meitä nykyeläjiä tässä ja nyt, uraputkessa, työuupumuksessa, odottamattomien kriisien keskellä, rasistisissa ennakkoluuloissa ja harvinaisissa onnen ja menestyksen hetkissä.

Ykspihlajan Työväen Näyttämön osaava ja kovakuntoinen ensemble takaa katsojille kutkuttavia elämyksiä molskilla ja sen ulkopuolella!

  • Juha Hurme –

Toinen kokoontuminen keväällä 2015. Lahti alkoi tämän jälkeen työstämään tarinaa ja se valmistui alkusyksystä 2015 ennen harjoitusten alkua. Ensimmäisessä näytelmätapaamisessa mukana Hurme, Lahti, sekä joukko näyttelijöitä. Siellä Hurme kertoi, että tarvitaan painimolski, nukke ja kaikilla näyttelijöillä tulee olemaan painitrikoot. Siis mitä? Kysyin, eikö valmentajalla voi olla verkkarit? Hurme ei sanonut mitään. Ahaa eli siis trikoot kaikilla… Aluksi se trikoojuttu hirvitti ja kun kotona ne veti päälle ensi kerran jonkinlainen rima oli ylitetty ja tuli mieleen ajatus, että tämän jälkeen voi mennä mukaan ihan mihin projektiin hyvänsä.

Tämän jälkeen näytelmää alettiin harjoitella ja työstää kahdeksan näyttelijän, Juha Hurmeen,  apuohjaaja Saara Hakkaraisen, sekä Lea Hotari-Hopian voimin. Aikataulu oli aika tiukka: Kahdeksan viikkoa ensi-iltaan. Ei ollut vapaa-ajan ongelmia, kun työpäivän jälkeen, sekä viikonloppuisin oli harjoituksia aika lailla. Toimitalolle ei aina päässyt ja varapaikkana toimi kruunuvoudintalo, jonka yhdessä huoneessa, tiiviissä tunnelmassa harjoituksia vedettin. Kummasti sitä vain jaksoi ja kaikki tämä harrastaminenhan vain tuo energiaa lisää – ei vie sitä.

Myöhemmin ajatellen Hurmeen ohjaus oli tehokasta, hyvin näyttelijät yksilöinä huomioon ottava ja mielestäni mestarillinen kaikin puolin. Kohtaukset oli hyvin nopeasti valmiita ja harjoittelemalla ne hioutui kohdalleen. Lahden käsikirjoitus näytti voimaansa ja kaikki olivat sitä mieltä, että se oli todella onnistunut. Hyvä paketti alkoi olla kasassa.

Se jännitti, että opitaanko kaikki vuorosanat ja asemat yms. ajoissa. Tulihan sitä valmista ja näytelmästä tuli onnistunut kokonaisuus, josta on pidetty. Voi olla tyytyväinen.

Harjoitusjakson loppupuolella Hurme kertoi, että voisiko kaikki mennä istumaan. Hänellä on uutisia. Hän kertoi, että toukokuussa tämä näytelmä esitetään Suomen kansallisteatterissa. Kylmät väreet kiersivät kehoja. Uutinen oli todella iso ja ei aikonut uskoa todeksi, mutta totta oli. Hurme sanoi, että tämän näytelmän hän haluaa sinne ja sinne mentiinkin hyvällä menestyksellä, mutta siitä myöhemmin.

Kun esityksiä oli muutama esitetty yxpihlajan toimitalolla tuli takaisku, kun päänäyttelijän varvas murtui ja taukoa tuli noin kaksi kuukautta. Aina voi sattua mitä vaan ja nyt tälle projektille. Eikä se ole ihme, sillä päänäyttelijän rooli on todella fyysinen.

Esityksiä päästiin jatkamaan vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa 2016 ja niitä esityksiä oli talolla useita, joista viimeinen viikkoa ennen Helsingin matkaa.

Helsingissä kansallisteatterissa tämä oli ensimmäinen harrastajateatterin vierailu kautta aikojen, eli iso juttu. Se vanha rakennus ja puitteet ja se tunne ja tieto talon historiasta ja siitä, ketä kaikkia suomen huippuja siellä on näytellyt aikoinaan… Ja se koko vierailu siellä oli todellakin mieliinpainuva. Tuskin häipyy muistoista koskaan.

Meillä oli harjoitukset ennen esitystä ja tehtiin tarvittavia muutoksia. Esitys meni todella hyvin. Kaikki näyttelijät täyttivät paikkansa hienosti ja tekivät parastaan. Yleisö taputtui meidät niin monta kertaa takaisin lavalle, että meni laskut sekaisin. Se oli mukava kiitos ja päätös tälle näytelmälle.

Viimeinen esitys oli Ykspihlajan kulttuuriviikolla 23.7. 2016. Alkuviikolla sää oli epävakainen ja hieman jännitti, mitä se olisi perjantaina, kun esitys pihalla. Kävimme katsomassa sopivaa esityspaikkaa ja teimme sen porukalla nurmikon reunaan ja viimeistelimme paikan perjantaina ennen esitystä. Sää oli hyvä ja katsomo oli täynnä. Oli hienoa lopettaa projekti hienoon esitykseen.

Siihen tämä hieno matka päättyi. Tähdet lensivät todella säihkyen ja sitä säihkettä vielä riittää tulevaisuudessakin, sillä Ykspihlajassa tähdet lentävät aina.

Itse mukana alusta alkaen olleena voin sanoa, että unohtumaton projekti. Niin kuin ne kaikki on ja jokaisen jälkeen jää sellainen kaipaus ja ikävä… Kai se kuvastaa asennetta tätä mahtavaa harrastamista kohtaan ja voin lausua YTN:lle suuret kiitokset siitä, että tällaisessa voi yleensä olla mukana toteuttamassa. Se on todella antoisaa.

Minä kiitän osaltani kaikkia katsojia ja osallisia ja totean, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Teijo Koivusalo

Kiitos_mv_1Kuvassa ylävasemmalta Juha Hurme Nicklas Pohjola, Pauliina Peltoniemi, Teijo Koivusalo, Maria Järvinen, Kimmo Oikarinen, Sirkka Wikström ja Saara Hakkarainen. Alhaalla vasemmalta Jani Ammesmäki ja Veli-Matti Parkkamäki.